Bernhardinkoira

Ominaisuudet

Asteikko 1–5. Arvio perustuu rotumääritelmään ja rotujärjestön kuvauksiin. Yksittäinen koira voi poiketa rodun tyypillisistä piirteistä.

Historia ja alkuperä

Rotumääritelmän mukaan Ison Sankt Bernhardin solan korkeimpaan kohtaan, 2 469 metrin korkeuteen, perustettiin 1000-luvulla munkkien ylläpitämä majatalo matkalaisille ja pyhiinvaeltajille. Siellä pidettiin 1600-luvun puolivälistä alkaen kookkaita vuoristokoiria vartio- ja suojelukoirina, ja niistä on kuvia vuodelta 1695.

Koiria alettiin pian käyttää myös lumeen ja sumuun eksyneiden matkalaisten pelastamiseen. Kuuluisin niistä oli 1800-luvun alussa elänyt Barry, jonka kerrotaan pelastaneen kymmeniä ihmisiä. Muita sveitsiläisiä rotuja ovat berninpaimenkoira ja isosveitsinpaimenkoira.

Ulkonäkö ja koko

Bernhardinkoirasta on kaksi muunnosta: lyhytkarvainen, jolla on kaksinkertainen tiivis turkki, ja pitkäkarvainen. Molemmat ovat huomattavan kookkaita ja vaikuttavia. Runko on voimakas, tiivis ja lihaksikas, ja pää on mahtava. Urosten säkäkorkeus on 70–90 cm ja narttujen 65–80 cm.

Pohjaväri on valkoinen, ja siinä on punaruskeita läiskiä tai yhtenäinen satula. Päässä on tyypillisesti valkoinen piirto ja tumma maski.

Luonne ja käyttäytyminen

Rotumääritelmä kuvaa bernhardinkoiraa ystävälliseksi ja valppaaksi, ja sen temperamentti vaihtelee rauhallisesta eloisaan. Aikuinen bernhardinkoira on yleensä rauhallinen ja kiintyy vahvasti perheeseensä.

Rotujärjestön mukaan näyttelyarvosteluissa on havaittu jonkin verran arkuutta ja vihaisuutta, joten luonteeseen kiinnitetään jalostuksessa huomiota. Pennun sosiaalistaminen ja koulutus ovat tärkeitä, koska aikuista koiraa on mahdoton hallita pelkällä voimalla.

Liikunta ja hoito

Aikuinen bernhardinkoira tarvitsee noin tunnin rauhallista liikuntaa päivässä. Kasvavaa pentua ei pidä rasittaa liikaa, sillä raskas koira kasvaa nopeasti ja nivelet ovat herkät. Kuumalla säällä koira tarvitsee viileän paikan.

Turkki harjataan kerran tai kaksi viikossa ja karvanvaihdon aikaan useammin. Bernhardinkoira kuolaa, ja silmien ja korvien kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti.

Terveys ja PEVISA

Bernhardinkoira kuuluu PEVISA-ohjelmaan. Pentueen vanhemmilta vaaditaan lonkka- ja kyynärnivelkuvaus sekä selkätutkimus, ja yksittäisen koiran jälkeläismäärää on rajoitettu.

Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan bernhardinkoiran keskimääräinen elinikä on vain 6 vuotta 7 kuukautta. Vanhuuteen kuolleet ovat eläneet keskimäärin noin 10-vuotiaiksi. Noin 8 % koirista on kuollut mahalaukun kiertymään, keskimäärin alle 7-vuotiaana. Munuaisten vajaatoiminta on rotujärjestön mukaan lisääntymässä: siihen kuolleista lähes 90 % on narttuja, ja sairastuneiden keskimääräinen elinikä on ollut vain noin 3,5 vuotta. Pennun vanhempien terveystaustaan kannattaa perehtyä huolellisesti.

Pennun hankinta

Mitä kasvattajalta kannattaa kysyä

• Ovatko molemmat vanhemmat rekisteröityjä, ja täyttävätkö ne rodun PEVISA-ehdot? Tulokset voi tarkistaa itse Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä KoiraNetistä.
• Millaisia vanhemmat ovat luonteeltaan? Pyydä saada tavata ainakin emä.
• Mitä geenitestejä vanhemmille on tehty?
• Miten pennut on totutettu ääniin, ihmisiin ja arkeen?

Rekisteröimättömän pennun taustaa on vaikea tarkistaa, eikä sille ole tehty rodun terveystutkimuksia.

Kenelle bernhardinkoira sopii?

Bernhardinkoira sopii perheelle, jolla on tilaa, mieluiten piha, ja valmius suuren koiran kuluihin. Hankintaa harkitessa on hyvä tietää, että rodun keskimääräinen elinikä on lyhyt.

Usein kysytyt kysymykset

Samankaltaiset rodut

Lähteet

1. Kennelliitto: Bernhardinkoiran rotumääritelmä
2. Kennelliitto: PEVISA-ohjelmat ja rotukohtaiset erityisehdot 2026
3. Rotujärjestö: Bernhardinkoiran jalostuksen tavoiteohjelma 2025–2029